Terramare Tänään 02 2019-2020

13

Työtehtävien monipuolisuus, vesirakentamisen mittaluokat sekä kansainvälisyys tar- josivat Terramaren kesätyöntekijöille merkittävää käytännön kokemusta opintojensa tueksi. Terramare kiittää kaikkia kesätyöntekijöitä hienosti hoidetusta työpanoksesta ja toivottaa menestystä opintoihin!

MATTI KVICK Sähkö- ja automaatiotekniikkaa ensim- mäistä vuottaan opiskeleva Matti Kvick sai tuntumaa vesirakennusalaan kahdella eri työmaalla Mussalon satamassa ja Nord Stream 2 -projektissa. – Työkokemus Terramarella oli todella po- sitiivinen. Voisin jopa sanoa, että kokemus oli tähän astisista parhain. Toimin kuukau- den Mussalon D-osan laiturityömaalla sekä rakennusaputyöntekijänä että turvallisuus- tehtävissä ja puolitoista kuukautta Nord Stream 2 -projektin murskaamolla mm. kiviaineksen laadunvalvonnassa, Matti kertoo. – Oli palkitsevaa työskennellä rennossa ja auttavaisessa työyhteisössä sekä monipuo- lisissa tehtävissä. Massiiviset kokoluokat, kuten Mussalon D-osan laiturielementit ja niiden asennustyöt, olivat mieleenpainuvia kohokohtia. Vesirakentaminen on kiinnos- tava erikoisala verrattuna tavanomaiseen maarakentamiseen, ja on vahva vaihtoeh- to jatkosuunnitelmiini, Matti toteaa. |

ELMER JUSLIN Tradenomitaustainen rakennusinsinööriksi opiskeleva Elmer Juslin toimi työnjohtohar- joittelijana Göteborgin tunnelityömaalla. Neljän kuukauden pesti tarjosi kokemus- pintaa kansainvälisestä toiminnasta. – Hain Terramarelle töihin, sillä kaipasin laajempaa käytännön kokemusta raken- nusalan opiskeluihini. Göta-joen alittavan maantietunnelin työmaalla sain vastuulleni monipuolisia tehtäviä. Tein mm. teräs- ja betonitilauksia, valutöiden valvontaa, työ- vaiheselostusten laadintaa ja paljon muu- ta, Elmer kertoo. – Kohde oli todella erityinen ja mielenkiin- toinen, ja siitä jäi hyvä tunne ja tuntuma. Kansainvälisyys oli hieno juttu, sillä pidän asioiden hoitamisesta eri kielillä, kuten sak- saksi, englanniksi ja ruotsiksi. Jatkostakin jo juteltiin, joten saatanpa hyvinkin palata näihin töihin takaisin, Elmer toteaa. |

LAURA KERNEN Kolmatta vuotta rakennusmestariksi opiske- leva Laura Kernen työskenteli kesällä Koi- rasaarten esirakennuskohteessa Helsingis- sä. Laura löysi kesätyöpaikan netistä. – Minusta oli vaikuttavaa, kuinka nope- asti ja huomaamattomasti noin miljoona kuutiota louhetta siirtyi mereen uudeksi maa-alueeksi. Toimin kohteessa sekä työn- johto- että haalariharjoittelussa. Työnjoh- totehtäviini sisältyi erilaisia työmaan seu- ranta- ja raportointitehtäviä. Haalaritöihini sisältyi yleistä järjestystä ylläpitäviä töitä sekä mm. maantiivistystyötä jyrällä, Laura kertoo. – Neljä ja puoli kuukautta kestäneen ke- sätyöni aikana sain paljon monipuolista ja selkeää käytännön oppia opiskeluni tueksi. Jo heti töiden alussa koin olleeni tervetullut. Välittömässä ja reilussa työilmapiirissä sain olla oma itseni ja viihdyin erittäin hyvin. Vesirakennusala on tämän kokemukseni myötä jatkossa vahva vaihtoehto, Laura toteaa. |

TERRAMAREN KESÄTYÖPAIKAT 2020! Terramaren vuoden 2020 kesätyöhaku on auki 2.1.–15.3.2020. Lisätietoa monipuolisista kesätyömahdollisuuksista löydät Terramaren kotisivuilta www.boskalis.com/terramare ja LinkedInistä .

KANSAINVÄLINEN VESIRAKENTAJA | WWW.BOSKALIS.COM/TERRAMARE

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online