Terramare Tänään 02 2019-2020

06 ASIAKKAAN KUULUMISIA | NAANTALIN SATAMAN SATAMAJOHTAJA YRJÖ VAINIALA:

´

HIILI- JA VILJALAITURIN JATKE PÄÄTYYN ASTI!´

rän tuottamiseen. Vaikka suuri osa hakkees- ta kuljetetaan voimalaitokselle maitse, niin myös meritse tuotavan hakerahdin myötä laivaliikenne tulee kasvamaan. Simulaati- omme osoitti, että suunniteltu pidennys ly- hentää kokonaisläpimeno- ja odotusaikoja koko laiturilinjalla siinä määrin, että inves- tointi kannatti toteuttaa. Pyrimme siis säi- lyttämään palvelutasomme ja välttämään tilanteita, joissa laivat joutuisivat odotta- maan pitkiä aikoja päästäkseen laituriin, Vainiala toteaa. Laiturilinjan eteläpäähän toteutettava 82- metrinen laiturijatke laajentaa laituripaikko- ja 15 ja 16. Hankkeen myötä laiturilinjan kokonaispituudeksi tulee noin 460 metriä. Koko laiturilinjalla 15–16–17 laivataan mm. hiiltä, viljaa, sementtiä ja suolaa. Näistä viljan osuus on huomattava. – Naantalin satama on Suomen suurin viljasatama. Jopa puolet Suomen vuotui- sesta viljaviennistä kulkee Naantalin kaut- ta. Satamassamme sijaitsevat massiiviset betoniset viljasiilot, joita operoi Suomen Viljava Oy, toimivat aikanaan Valtion vil- javarastona. Niiden varastointikapasiteetti on todella suuri – noin 300 000 m 3 ja 230 000 tonnia. Valtionyhtiö Suomen Viljavan omistamat siilot – ”kruunun jalokivet” – ovat Suomen suurimmat ja tärkeä toimija suomalaisen viljan viennissä ulkomaille, Vainiala kehaisee. – Laiturinpidennyshankkeemme, kuten myös muut käynnissä olevat investointim- me, ovat omalta osaltaan turvaamassa asiakkaidemme tulevaisuuden toiminta- edellytyksiä satamassamme. Olen tyyty- väinen, että urakan sai Terramare, sillä takanamme on pitkä yhteistyöhistoria ja haasteellisimmatkin tilanteet ovat hoituneet aina hyvässä hengessä. Pidempikin laituri- jatke olisi ollut aiheellinen, jos se vain olisi ollut mahdollista, mutta näillä mennään – rakennetaan siis laiturilinja päätyyn asti, tyytyväinen Vainiala täsmentää lopuksi.

N aantalin satama on varautu- massa lähitulevaisuudessa vil- kastuvan laivaliikenteen palve- lemiseen mm. pidentämällä niin kutsuttua hiili- ja viljalaituriaan. Investoinnin tarkoitus on parantaa laiturin käyttöastetta luomalla edellytykset turvalliselle ja tehokkaalle las- tinkäsittelylle. Pyrkimyksenä on minimoida laivojen odotusaikoja ja pääsyä laituriin sekä niiden purkaukseen tarvittavaa ko- konaisaikaa koko laiturilinjalla. Viisitoista vuotta Naantalin satamajohtajana toiminut Yrjö Vainiala on pitkään harkittuun in- vestointiin tyytyväinen. – Naantalin satama valmistautuu kasva- vaan laivaliikenteeseen, johon vaikuttavat muiden muassa sen välittömässä läheisyy- dessä sijaitsevan ja siihen kuljettimen väli- tyksellä yhteydessä olevan voimalaitoksen siirtyminen lämpötuotannossaan kivihiiles- tä puuhakkeeseen. Laivaliikenteen kasvuun vaikuttavat myös idästä saapuvan transi- tioviljan tulevat varastoinnit ja laivaukset. Myös suurten Panamax-luokan aluksien li- sääntyvä käyttö viljakuljetuksissa satamas- samme muun vilkastuvan laivaliikenteen kuten hakekuljetusten ohella vaikutti laitu- rijatkeen investointipäätökseen, Vainiala kertoo.

Jo syksyllä 2017 Naantalin voimalaitok- sella otettiin käyttöön uusi monipolttoai- neyksikkö, joka korvasi osittain noin 50 vuotta käytössä olleen kivihiilivoimalaitok- sen. Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n (TSE) omistuksessa oleva CHP-laitos tuottaa sähköä ja höyryä teollisuusasiakkaille sekä kaukolämpöä, joka toimitetaan Turkuun ja lähiseudun kaupunkeihin Euroopan pisim- piin kuuluvan kaukolämpötunnelin kautta. – Naantalin monipolttoainevoimalaitos tulee siirtymään lämpötuotannossaan koko- naan kivihiilestä ympäristöystävällisempiin energialähteisiin ja biopolttoaineisiin kuten puuhakkeeseen vuoteen 2025 mennessä. Se tarkoittaa sitä, että kivihiileen verrattuna esimerkiksi haketta tarvitaan tonneissa yli kaksi- ja puolikertainen ja tilavuudeltaan viisinkertainen määrä saman lämpömää-

TEKSTI JA KUVA: MARKKU SALONEN

WWW.PORTOFNAANTALI.FI

TERRAMAREN TOIMINTAPERIAATTEET: TEHDÄÄN MITÄ LUVATAAN, KERRALLA KUNTOON JA YHTEISTYÖLLÄ

Made with FlippingBook - professional solution for displaying marketing and sales documents online